
Viime aikoina on paljon puhuttu Vantaan kaupungin ja sen asuinalueiden turvallisuudesta, nuorten pahoinvoinnista ja nuorisorikollisuuden kasvusta. Talouden taantumalla ja oikeistohallituksen leikkauspolitiikalla on vaikutusta tilanteen pahenemiseen.
Viimeisimmässä poliisin rikostilastossa Vantaa on kärkipäässä koko Suomen kuntakentässä. Samoin koulujen terveyskyselyn mukaan nykypäivän nuorten on helppo saada päihteitä ja huumeita kaduilta.
Kiusaaminen kouluissa ja nuorten keskuudessa voi vaikuttaa nuorten itsetuntoon ja psyykkiseen terveyteen. Siksi kiusaamisen ennaltaehkäisytyöhön on panostettava kouluissa yhä enemmän. Kaikenlaiseen kiusaamiseen on saatava nollatoleranssi.
Nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi on varmistettava myös turvallinen verkkoympäristö. Tietoisuus ja keskustelu verkkoturvallisuudesta ovat olennaisia koulun ja kodin tehtäviä ja tähän pitää antaa tukea ja työkaluja.
Tarvitaan enemmän yhteistyötä koulun ja kodin välille. Yhteisön tuki ja perheen rooli ovat keskeisiä nuorten turvallisuuden edistämisessä. Nuorille on tärkeää, että heillä on turvallinen ympäristö, jossa he voivat kasvaa ja kehittyä.
Turvallisen elinympäristön takaamiseksi lapsille tarvitaan poliisin läsnäoloa mahdollisen väkivallan sekä päihteiden ja huumeiden myynnin kitkemiseksi. Samoin kaupungin pitää kehittää asuinalueita viihtyisämmäksi ja luoda hyvät puitteet lapsiperheille.
Kaupungin ja poliisiviranomaisten yhteistyönä tapahtuva nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisy on paljon inhimillisempää ja edullisempaa kuin liian myöhään tapahtuva korjaava toiminta. Resursseja on ohjattava moniammatilliseen työhön, kolmannen sektorin toimintaan sekä koulujen ja kodin yhteistyöhön, koska niiden kautta pystytään puuttumaan rikollisuuden juurisyihin.
Ei leimata kaikkia nuoria huonosti käyttäytyviksi tai katujengiläisiksi. Kohdataan nuoria nuorina yksilöinä, joiden koko elämä ja valoisa tulevaisuus on edessä. Ennen kaikkea nuoria on ohjattava mielekkääseen harrastamiseen seurojen pariin. Harrastaminen ei saa jäädä rahan takia, vaan resursseja on lisättävä Vantaan kaupungin lasten ja nuorten juhlarahastoon lasten ja nuorten tukemiseksi sekä koulujen liikuntasaleihin on annettava vuoroja maksutta seuroille ja järjestöille, jotka toimintaa järjestävät. Yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa!
Faysal Abdi
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen
kuntavaaliehdokas numerolla 193