
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tulee huolehtia siitä, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut viiveettä – kiireelliset välittömästi ja kiireettömät 14 vuorokauden sisällä. Tällä hetkellä tämä ei toteudu. Terveysasemien hoitoon pääsy -tilaston mukaan alkuvuodesta vain 28 % sai tarvitsemansa hoidon alle 14 vuorokaudessa, 10% odotti yli 90 vuorokautta. Hoitoon pääsyn viiveet ovat nousseet esiin myös monissa keskusteluissani kuntalaisten kanssa.
Oikea-aikainen hoito on jokaisen kuntalaisen oikeus. Viiveetön hoitoon pääsy mahdollistaa tehokkaamman sairauden hoidon, palauttaa sairastuneen työ- ja toimintakyvyn sekä vähentää sairauspoissaoloja. Työ- ja toimintakyvyn palautumisella on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus ja siksikin hoitojonoja on saatava lyhyemmiksi.
Sujuva hoitoon pääsy vähentäisi myös henkilökunnan kuormitusta ja resursseja olisi mahdollista kohdentaa oikein – ei niin, että resurssi ohjautuu puhelinpalveluun tai toistuviin yhteydenottoihin, jotka eivät kuitenkaan edistä henkilön pääsyä vastaanotolle. Hoitoon pääsyn aikaviiveen vähentäminen vaatii lisää henkilöstöä tai toiminnan uudelleen organisointia siten, että nykyistä enemmän vapautuisi aikaa potilastyöhön.
Viiveetön hoitoon pääsy ei ainoastaan paranna potilaiden terveyttä, vaan se tuo myös taloudellisia säästöjä sekä kuntalaisille että yhteiskunnalle.
Olennaista kuitenkin on se, että jokainen, jolla on huoli, tulee kuulluksi ja hänen asiansa otetaan vakavasti.
Meidän tavoitteenamme on hoitoon pääsyn nopeuttaminen ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Tässä yhtenä tärkeänä keinona pidän omalääkärimalliin siirtymistä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.
Jari Sainio
aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen
kaupunginvaltuutettu
aluevaaliehdokas numerolla 2080
kuntavaaliehdokas numerolla 275