
Vantaan Sanomat 21.3.2025
Riittävä varhainen tuki ja erityisopetus ovat avainasemassa, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Tämä tarkoittaa riittäviä resursseja opettajille, ohjaajille ja erityisopettajille, toimivia tilaratkaisuja sekä tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.
Tuen katkeaminen nivelvaiheissa on merkittävä ongelma. Moni lapsi saa varhaiskasvatuksessa tukea, mutta koulun alkaessa tuki jää puutteelliseksi. Sama toistuu alakoulusta yläkouluun siirryttäessä. Tuen on seurattava lasta läpi koulupolun, jotta oppimisvaikeudet ja muut haasteet eivät kasaudu.
Erityisluokat ovat täynnä ja liian isot ryhmät vaikeuttavat oppimista. Liian usein tukea tarvitseva lapsi joutuu sinnittelemään pitkään ilman tarvitsemaansa apua ennen kuin tukea lopulta tarjotaan. Tämä ei ole reilua lapselle eikä muulle kouluyhteisölle. Jos erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeita ei huomioida riittävästi, lapsi kärsii yrittäessään pärjätä muun luokan mukana ja samalla tilanne voi kuormittaa opettajia sekä muita oppilaita.
Jokaisella lapsella on oikeus koulurauhaan – myös heillä, jotka eivät itse aiheuta häiriötä. Tilanteet, joissa yksittäinen oppilas käyttäytyy toistuvasti väkivaltaisesti, eivät ole hyväksyttäviä. Kouluilla on oltava keinoja turvata kaikkien oppilaiden hyvinvointi, mutta samalla myös riittävästi vahvemman tuen paikkoja niille, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Lisäksi kouluissa tarvitaan riittävästi rauhoittumis- ja eriyttämistiloja, jotta levottomuutta pystytään torjumaan ja oppimisympäristö pysyy kaikille turvallisena. Tämä on vaikea, mutta ratkaistavissa oleva asia ja siihen on uskallettava tarttua.
On myös muistettava, että koulut eivät voi toimia korvikkeena mielenterveyspalveluille. Opettajat tekevät parhaansa, mutta he eivät ole koulutettuja mielenterveysammattilaisia. Lasten ja nuorten kasvava pahoinvointi on vakava ongelma ja hoitoon on päästävä nopeasti ja matalalla kynnyksellä.
Vantaalla on panostettava varhaiseen tukeen, pienempiin luokkakokoihin ja turvallisiin oppimisympäristöihin. Tämä ei ole vain koulutuspoliittinen kysymys – se on lasten oikeus.
Emily Strohm
aluevaaliehdokas numerolla 2084
kuntavaaliehdokas numerolla 281