Työttömyys Vantaalla on kasvanut reippaasti vuoden sisällä. Samaan aikaan avoimien työpaikkojen määrä on laskussa. Kasvaneesta työttömyydestä kärsivät erityisesti nuoret alle 30-vuotiaat. Heidän asemansa työmarkkinoilla ei ole vielä vakiintunut. Työstä työhön siirtyminen on usein hitaampaa uran alkuvaiheissa. Pitkittyessään työttömyys on pahinta myrkkyä niille, jotka vielä etsivät paikkaansa maailmassa.

Muutosta vaikeaan työttömyystilanteeseen on turha odottaa maan hallitukselta. Kasvun ja työllisyyden vahvistamisen sijaan se keskittää voimavaransa työntekijöiden etujen ja oikeuksien heikentämiseen. Myös tehdyt koulutusleikkaukset vaikeuttavat nuorten asemaa. Osaamistaso heikkenee, kun ammattioppilaitokset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa yli 120 miljoonan euron leikkausten seurauksena.

Työvoimapalvelut siirtyivät valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta. Suuriin uudistuksiin liittyy aina alun kankeutta. Toivottavasti sen ei kuitenkaan anneta hämärtää kokonaiskuvaa. Kunta on työllisyysasioissa lähempänä työnhakijaa kuin valtio. Kunta tuntee parhaiten alueensa työnantajat ja asukkaat. Muutosten myötä kunnilla – kuten Vantaalla – ja kuntien muodostamilla vastuualueilla on aiempaa suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa asukkaidensa työllistymiseen.

Näiden haasteiden edessä Vantaan on kaupunkina tartuttava härkää sarvista. Vantaalle on laadittava laaja-alainen työllisyysohjelma, jossa etsitään uusia keinoja työttömyyden vähentämiseksi. Työ on tehtävä ennakkoluulottomasti. Tavoitteenasettelun on oltava kunnianhimoinen: Yksikään nuori ei saa jäädä ilman työ- tai opiskelupaikkaa.

Riku Aalto
Teollisuusliiton puheenjohtaja
kuntavaaliehdokas numerolla 192

Tutustu kuntavaalien vaaliohjelmaan täällä

Katso myös nämä: