
Lasten ja nuorten hyvinvoinnilla on väliä koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Suurin osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä ja voi hyvin. Kuitenkin samaan aikaan mielialaoireilu on lisääntynyt ja huonosti voivat ovat usein erittäin huonossa kunnossa.
Oireilevien lasten ja nuorten on saatava apua nopeasti. Enää ei riitä matalankynnyksen palvelut, vaan palveluja pitää olla tarjolla ilman ajanvarausta kynnyksettömästi. Mitä ripeämmin ensikontakti pieneltäkin tuntuvassa asiassa voidaan tarjota, sen parempi.
Samaan aikaan on etsittävä juurisyitä heikentyneeseen tilanteeseen ja ennaltaehkäistävä lasten ja nuorten pahoinvointia. Hyvinvoinnin haasteissa on kyse monimutkaisista asioista, joihin ei yksittäinen täsmätoimi ratkaisua tuo. On mentävä syvemmälle. Ei riitä, että lasten ja nuorten oireita yritetään hoitaa. Usein on tuettava koko perhettä ja tehtävä töitä yhdessä organisaatiorajat ylittäen.
Hyvä esimerkki tästä on koulupoissaolot. Ne saatetaan luokitella koulun ongelmaksi. Harvoin kuitenkaan tilanne on näin yksinkertainen.
Yleensä kouluissa voidaan tehdä joustavia ratkaisuja, jotta lapsen tai nuoren koulunkäynnin esteitä saadaan poistettua. Tämä ei kuitenkaan aina riitä. Lisäksi saatetaan tarvita hyvinvointialueelta esimerkiksi perhetyötä vanhemmuuden tueksi.
Ongelmat ovat joissakin tapauksissa nähtävissä jo varhaiskasvatuksessa, mutta saadaanko niihin tukea jo varhain, jos haaste ei ole jo monimutkaistunut? Liian usein apua saa vasta, kun tilanne on jo paha.
Monialaisen yhteistyön kautta olisi löydettävissä parhaimmat ratkaisut. Tarvitaan ammattilaisten välistä ymmärrystä toistensa työstä ja yhteisiä tavoitteita. Lapsi ja nuori pitää nähdä kokonaisuutena, jossa jokainen ammattiryhmä tuo tärkeän lisän. Inhimillisesti ja taloudellisesti kestävää on, kun siilojen sijaan toimitaan lapsen ja nuoren parhaaksi yhdessä. Kaupungin ja hyvinvointialueen on kehitettävä yhdessä toimimista.
Soile Eriksson
Kasvun ja oppimisen tuen päällikkö, KM
Aluevaltuutettu
Kuntavaaliehdokas numerolla 203
Aluevaaliehdokas numerolla 2015